RSS-syöte
 

Martinlaakson asema

Aihe: Geokätköily | 31.12.2009 20:45 (Timppa)

Uutta vuotta odotellessa ajattelin pistäytyä iltaisella Nemin kanssa Martinlaakson asemalla kuittaamassa kätkön (GC1Y510), mutta ongelmaksi osoittautui koiran paukkupelko sekä aseman väki, joten etsimisestä ei oikein tullut mitään kahdeksan ja yhdeksän välissä. En ollut katsonut lisäohjetta vielä tässä vaiheessa, joten keskityin ihmettelemään radan vartta sekä katselin mahdollisia muita piilopaikkoja. Alueella ei kuitenkaan ollut monia hyviä paikkoja eikä putkienkaan takana näyttänyt mitään olevan, joten päätin säästää Nemin hermoja viemällä hänet kotiin.

Geokätköily?

Maailmanlaajuinen harrastus, jossa etsitään satelliittipai-
kannusta hyödyntäen geokät-
köiksi kutsuttuja rasioita. Kätkökuvaus kertoo vihjeet ja koordinaatit sekä lähestymis- ja taustatietoja.

Info: Geokätköily

Miten harrastamaan?

Katselin kätköviestejä ja luin lisävinkin minkä jälkeen päätin lähteä uudestaan kokeilemaan onneani. Perille päästyäni näin lauma teinipellejä röökeineen, geojästejä, joten tutkailin mahdollisimman huomaamattomasti kaikkia mahdollisia paikkoja missä vettä voi virrata. Helsingin juna vei teinilauman pois häiritsemästä, mutta samassa paikalle ilmestyi mummo keräämässä pulloja minkä jälkeen ulkomaalaistaustainen nuorimies naisystävänsä kanssa tulivat kyselemään juna-aikatauluja.

Idässä näkyvä rakennus ja tie antoivat suuntaa oikeaan paikkaan, mutta kätkö ei paljastunut helposti. Jos en olisi nähnyt osaa putilosta niin en olisi välttämättä koskaan sitä löytänyt. Putilon ottaminen pois piilopaikasta toi myös hivenen ongelmia, mutta vihdoin pääsin avaamaan kotelon. Kirjoitin nimimerkiksi Timppa, koska Team Koiruus ei ollut kasassa tällä kertaa ja koska halusin kunnian itselleni. Pistin kotelon samaan paikkaan takaisin, mutta hivenen ylöspäin niin, että koteloa ei näy. Hiukan vaikeustason nostoa seuraavalle geokätköilijälle.

Kello näytti 22:14 kun pääsin lähtemään asemalta kohti kotia ilotulitusten raikuessa voittoni merkiksi.

Kätköjä Vantaalta on löytynyt tähän mennessä kolme vaikka useampaa olemme etsineet.


Tunnisteet: navigointi, ulkoilu

Linkit tähän artikkeliin


Kerro oma mielipiteesi